perjantai 24. kesäkuuta 2011

Vaaleanpunaisesti vanheten

Viime lauantaina kertyi taas yksi vuosi lisää ikää ja juhlahulinat aloitettiin jo perjantai yönä. Kämppikseni kanssa vietettiin leffailtaa kotosalla ja sitten tuli tekstiviesti, että nyt tänne ja äkkiä. Ota kämppikset mukaan ja mitään ei saa kysellä. Vähän aikaa kyllä pohdittiin, että mitäköhän siellä taas säädetään ja keskellä yötäkö muka pitäisi jonnekin lähteä. Yhtään en siis osannut aavistaa mitä oli luvassa. Loppujen lopulta vaihdoimme pyjamat pois ja lähdimme kävelemään käskettyyn määränpäähän.


Perillä odotti prinsessa teemaiset yllätysjuhlat :) Pojat olivat leiponeet cup cakeja ja maailman parhaimpia suklaapipareita, joihin tulee Herseyn suklaasuukkoja. Niitä oli minua varten hommattu oikein Atlantin takaa Usasta asti, sillä niitä ei Euroopasta saa ja ne ovat parasta suklaata ikinä. Luulen, että koristelusta oli kuitenkin vastannut A. Päähäni sain maailman hienoimman vilkkuvan kruunun. Sellaista ei vielä kokoelmasta löydykään.


Yllätys pysyi kyllä täydellisesti salassa loppun asti, enkä osannut aavistaa yhtään mitään. Olisin illalla pessyt hiukset jos olisin tiennyt :) Oli tosi mukava, että vieraita oli niin paljon vaikka monella oli koulua seuraavana aamuna. Oikein mukava tapa aloittaa synttäripäivä kuohuvalla ja herkuilla. Kiitos!

 

Muuten synttäripäivä kului siis Boatmania merkeissä, josta juttua edellisessä kirjoituksessa. Meidän oli alunperin tarkoitus mennä tyttöporukalla katsastamaan paikallinen meksikolainen ravintola, mutta sitten kaikille tulikin muuta puuhaa. Toivottavasti sinne tästä vielä joku päivä edetään. Muuten minua hemmoteltiin cup cakejen lisäksi kukilla (pinkkejä nekin), suklaalla, pannukakuilla ja supersuloisella nallekarhulla. Karvaisen kaverin nimeksi tuli Toby ja viihtyy oikein hyvin kainalossani öisin. Myös koto Suomesta ja Ruotsista asti tuli oikein mieluisia yllätyksiä :) Kiitos vaan kovasti niistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)