Above all that

Olen viime aikoina seurannut hyvin hämmentynein ja ristiriitaisin fiiliksin seurannut Suomen mediassa kovin esillä olevaa koulukiusaamista koskevaa keskustelua. Aihe nousi pinnalle kun kiusaamisen takia 15-vuotiaana itsemurhan tehneen Elisan tarina tuli julki. Nyt Elisan päiväkirjoista kootaan kirjaa ja tapauksen myötä on syntynyt erillinen projekti, joka kerää yhteen kiusaamista vastustavia tahoja. Kaikki nuo keskustelut ja kommentit ovat herättäneet paljon ajatuksia. Olen todella monta kertaa aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen mutta jostain syystä se on aina jäänyt kesken. Nyt on kuitenkin aika saada teksti valmiiksi ja asia päätökseen.

 

Yläasteella ja jollain tasolla vielä lukiossakin sain oman osani kiusaamisesta. Silloin ajattelin, että tämä on vain pientä ja jotenkin "normaalia" teinityttöjen toimintaa:  ilkeitä juoruja leviteltiin, haukuttiin ja suljettiin ulos sosiaalisista kuvioista. Jossain kohtaa homma meni hieman inhottavammaksi: sain niskaani vesi-ilmapalloja, liikuntatunnin aikana vaihtovaatteita kasteltiin, perääni lähetettiin vanhempia poikia seuraamaan ja puhelinnumeroani jaettiin ihmisille, joille se ei todellakaan olisi kuulunut. Ehkä paras kaikista oli kun kaksi luokallani ollutta tyttöä soitti äidilleni ja kertoi "totuuden" mitä kaikkea puuhailen perjantai-iltaisin diskoissa ja kenen kanssa.

Kaikki se kiusaaminen alkoi silloin aivan yllättäen. Kaikkein vaikeinta oli ymmärtää, että miksi juuri minä? Mitä ihmettä minä olen noille ihmisille tehnyt? En ollenkaan ymmärtänyt kiusaajien motiiveja. Hävettikin. Yritin parhaani mukaan olla ihan hiljaa enkä koskaan sanonut mitään takasin; en antanut aihetta jatkaa. Isäni toisti samaa neuvoa yhä uudelleen ja uudelleen: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se oli paras neuvo ikinä. Muutenkin kotona oli paras mahdollinen rakastava tukiverkko: vanhempani tiesivät lähes kaiken ja puuttuivat asioihin. Olen äärimmäisen kiitollinen heille! Ympärillä oli myös ihania ystäviä ja lentopallo.

Silloin koulussa nuo asiat tuntuivat jotenkin suhteellisen pieniltä ja lähinnä pahoittivat mieltäni suunnattomasti.  Nyt myöhemmin olen jotenkin alkanu ymmärtämään seurauksia paremmin. Pahinta kaikessa oli, että monet kiusaajistani oli joskus ollut ystäviäni ja olin tuntenut heidän aina. En odota anteeksipyyntöjä, eikä niitä koskaa tule. Nuo ihmiset eivät enää kuulu elämääni, eikä se ole minulta pois. Kaikkein vaikeinta on ollut unohtaa, antaa anteeksi ja luottaa niihin ystäviin, jotka eivät silloin puolustaneet. Olivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen yrittänyt ymmärtää: tietysti on helpompaa olla kiusaajan puolella; ei kukaan halua silmätikuksi. 

Tytöt, jotka soittivat äidilleni eivät saaneet minkäänlaista rangaistusta. Eikä kukaan muukaan. Lunttaamisestakin taisi seurata paljon kovemmat sanktiot kuin toisen kiusaamisesta. Se jos mikä oli väärin. Tässä maailmassa ei pitäisi olla mitään pahempaa kuin toisen ihmisen satuttaminen. Lunttaaminenkin on väärin, mutta sen seurauksilla voi pilata vain oman elämänsä. Kiusaamalla taas jonkun toisen, täysin viattoman. Itse olen koittanut jollain kierolla tavalla olla kiitollinen kiusaajilleni, he tekivät minusta hyvin vahvan eikä minua kovin pienet vastoinkäymiset hetkauta. Toisaalta joudun yhä uudelleen taistelemaan itseni kanssa ennen kuin uskallan luottaa ihmisiin. Aina kun on se vaara, että joku iskee puukolla selkään. 

Kaikki kuvat on S:n viime keväänä napsimia

 Hyvä, että kiusaamiasesta puhutaan ja ääritapauksia nostetaan esille. Asiat vanhenevat, mutta eivät unohdu. Tottakai osa muistoista on kipeitäkin: minun tanssimattomista vanhojen tansseistani ei ole yhtään valokuvia syystä. Mutta mikä tärkeintä kiusaajani eivät koskaan saavuttaneet sitä mitä varmasti eniten halusivat; saaneet lannistumaan tai luovuttamaan. Päinvastoin. Olen saavuttanut monta unelmaani: elämää urheilijana ja nyt jo toistamiseen ulkomailla. Ja ennen kaikkea minulla on elämässäni paljon paljon ihania äärimmäisen rakkaita ihmisiä, joiden kanssa saan jakaa unelmiani. 

Huh tulipas pitkä teksti ja  näin leppoisaa viikonlopun ratoksi. Oletteko te seuranneet Elisa-projektia ja kiusaamiskeskusteluja?