keskiviikko 15. elokuuta 2012

Pinkkejä haaveita


Eilen kävi iltapäivällä sellainen hassu juttu. Vuokrasin nimittäin itselleni asunnon :)  Olen asustellut kesän Tädin kotitonttuna, joten kyllä se oma kämppä olikin hakusessa. Kaupunki ja maa tosin pohdinnan alla . Noh eilen tarkoitukseni oli sitten soittaa eräälle vuokranantajalle ja kysellä onko pois muuttavan opiskelukaverin tilalle jo uutta asukasta. Puhelun jälkeen minulla olikin sitten jo kämppä. Ja oikein sievä retro kaksio Lahden ydinkeskustasta onkin. 

Sisustuskärpäsen puraisemana eksyin hieman selailemaan inspiraatiota ja päädyin lopulta ystävän suosituksesta Pinterestiin. Kaikki alla olevat kuvat ovat sieltä. Todellisuudessahan kämppä tullaan sisustamaan sukulaisten lahjoituksilla ja omilla vanhoilla kamoilla, jotka on seissyt varastossa reilut puolitoista vuotta.  Mutta haaveillahan aina saa ja se onnistuu pienelläkin budjetilla :)





Unelmien kämpässä olisi tällä hetkellä: valkoista, puuta ja erisävyisiä pinkkejä. Monissa kuvissa ihastuin etenkin kauniisiin pöytälamppuihin ja valaisimiin. Täytyy ehkä tehdä muutama kirpparikierros lampunjalkojen toivossa. Näissä kuvissa on melkein kaikissa tosin vähän turhan paljon sälää ja tilpehööriä minun makuuni. Tykkään, että kaikki irtokama on piilossa kaapeissa, laatikoissa, koreissa yms. Kasveja täytyy kyllä  hommata ja mahdollisimman paljon. Ja sitten koittaa pitää ne hengissä. Onneksi olen koko kesän treenannut :) 




Muuttaminen ei kyllä ole mitään kaikkein mukavinta puuhaa mutta on ihan kiva rauhoittua paikalleen vähäksi aikaa, elämään omaa arkea omien tavaroiden keskelle. Ja ihana päästä kaivelemaan niitä laatikoita varastolla, mitä kaikkia aarteita sinne tulikaan pakattua :) Pikkusen tekisi jo mieli mennä suunnittelemaan ja mittailemaan uuteen kämppään. Pitää kuitenkin malttaa vielä ensi viikkoon. 
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onnea kämpästä, meitsi vielä etsiskelee. Ilmota jos tarvit muuttoapua! JA see you on Friday :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän tää vielä vähän epätodelliselta tuntuu koko kämppä homma :) Tsemppiä sinne metsästykseen, kyllä se kohta tärppää! IIIIIK see ya indeed :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)