maanantai 20. elokuuta 2012

Tallinna

Lauantaina lähdettiin tyttöjen kanssa  ulkomaanmatkalle ja suuntana oli aurinkoinen Tallinna. Järkevänä  tyttönä ja ehkä hippasen pessimistinä olin pakannut mukaan sateenvarjon ja extra paidan mutta aurinkolasit ja -rasvat jäi kotiin (Äiti ei hätää, en kärtsännyt). Menomatka aamulla sujui leppoisasti laivan kannella torkkuen, maisemia kuikistellen ja merituulesta nauttien. Tänään ei oikein runosuoni syki, joten luvassa kuvia.




Päivän missio oli hyvin yksinkertaisesti kierrellä kaupoissa ja mennä sinne minne nenä näyttää ilman sen kummempia suunnitelmia. Satamasta suunnistimmekin suoraan Rotterdamin ostoskeskukseen, josta löytyy mm. Bershka ja Pull&Bear. Poikkesimme lähinnä  liikkeissä, joita ei Suomesta tai Lahdesta löydy. Kaupoissa oli jo suurimmaksi osin syysvaatteita, joiden ostaminen +24 asteen lämmössä tuntui hieman hassulta.  Tavoitteenani oli löytää maxihame sekä Zarasta eräs leokuvioinen huivi. Ilokseni molemmat löytyivät. Jee! Plus kaksi paitaa alennuksesta. Kuvia, kiinnostaako?


 


Muutaman tunnin tehokkaan shoppailun jälkeen poikkesimme syömään Helsingistäkin löytyvään Vapianoon, jonka hinnat olivat lahden toisella puolella huomattavasti halvemmat kuin Suomessa.  Alkuruoka, pääruoka ja kokis olivat alle 10 euroa. Ei paha!



Viimeisimmästä Tallinnan visiitistä oli ehtinyt vierähtää vuosi jos toinenkin ja siinä ajassa kaupungin ilme oli kyllä selvästi kohentunut. Varsinkin sataman muistan olleen enemmän tai vähemmän täynnä teollisuushallien näköisiä röttelöitä ja nyt siellä näytti aivan toiselta. Vanhoja taloja oli kunnostettu ja katuja siistitty. Keski-Eurooppalainen fiilis leijui siellä selvästi :) Tai sitten minulla on niin kova ikävä Saksaan ja Itävaltaa, että kaikkialla tuntuu olevan niistä muistuttava fiilis.



Koko päivän kävelemisen jälkeen paluumatkalla oli ihan kiva vaan istuskella ja lepuuttaa jalkoja. Polvi huusi aikalailla hallelujaa. Käytiin tietysti hieman tax freessä nuuhkimassa tuoksuja ja hypistelemässä meikkejä. Vähän suklaatakin tarttui mukaan :)
 Kiitos rakkaat neitini matkaseurasta, love you <3 Matkanjohtaja kiittää ja kuittaa.



Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)